Juniori Hermeksen päättäjäiset vietettiin 29.4.2010 klo 18.00 Juniori Hermes ry Taitoluistelijoiden 5. kausi sisälsi iloa ja surua. Saimme seuratukea taitoluisteluvalmentaja/nuorisopäällikön palkkausta varten. Löysimmekin Kati Tuppelan Vaasasta. Hän aloitti syyskuussa vastuuvalmentajana. Hänen odottamaton kuolemansa helmikuussa oli meille kaikille järkytys. Kati ehti kuitenkin saada paljon aikaan. Hänen, niin kuin kaikkien lajivalmentajien, tärkein asia valmennuksessa oli ja on oikean tekniikan hallitseminen. Tästä Kaisa Sipiläisen oli hyvä jatkaa valmennusta. Viime sunnuntaina pitämissämme Mimmi-kisoissa tuomariston mieltä ilahdutti pienten luistelijoidemme osaamisen taso ja reippaus. Eli tästä on hyvä jatkaa ensi kautena ja pidemmälle harrastuksessaan ehtineet ovatkin ilmoittautuneet kesäleireille ympäri Suomea, jotta syksyllä on helppo jatkaa. Kaudella 2009-2010 on riveissämme luistellut yli 70 luistelijaa. Luistelijat on jaettu eri ryhmiin iän ja taitotason mukaan: Kilparyhmä, Taitoryhmä, Tähtiryhmä, Taitoluistelukoulu, Luistelukoulu, Aikuisryhmä sekä Edustusryhmä; seuraamme ovat edustaneet tällä kaudella Kanadan Vancouverissa asuvat sisarukset Bela ja Baeta Papp. Beata on tällä kaudella voittanut junioreiden SM-mestaruuden, PM-mestaruuden ja oli MM-kisoissa 15. Beata palkittiin viime viikonloppuna Suomen Taitoluisteluliiton Vuoden Lupaus –lautasella kansainvälisestä läpimurrosta. Bela voitti junioreiden SM-pronssia ja MM:ssä hän saavutti 24. sijan eli HERMES on ollut hyvin edustettuna maailmalla. Sekä Bela että Beata ovat Suomen junioreiden Season Best Rankinglistalla ykkösinä sekä kuuluvat taitoluistelu B-maajoukkueeseen. Alueemme taitoluisteluvalmentajatilanne on vaikea, sen olemme huomanneet hakiessamme uutta valmentajaa seuraamme. Kaisa Sipiläisen lisäksi olemme olemme löytäneet Kokkolasta Katin entisen valmennettavan Hanna Myllymäen. Hän on kilpaillut kansallisella tasolla ja on nyt jakanut taitojaan kilparyhmälle. Ohjaajina jäällä ja oheisissa ovat olleet Virpi Ylikorpi, Raisa Salin, Malin Sandbacka, Kaisa Möttönen, Päivi Lipponen ja Hipsu Rättö sekä omat kasvattimme Jenni Rättö ja Janette Päivärinta. Kaikki ohjaajamme ovat käyneet Keplin Lasten Urheilun perusteet –kurssin. Lisäksi Kaisa on osallistunut valmentajakoulutuksiin Helsingissä. Taitoluistelutuomarimme Juha Rättö, Riikka Ahava ja Juho Rättö ovat tuomaroineet ahkerasti ympäri Suomea. Lisäksi he ovat kouluttaneet ja luennoineet tähti- ja ISU-arvioinnista alueen seuroille ja oman seuramme jäsenille. Luistelijat ovat suorittaneet valmentaja/tuomari arvostelussa taitotasonsa mukaisia Silmukka-merkkejä joulukuussa ja huhtikuussa. Tällä kaudella olemme järjestäneet omia kilpailuja: syyskuussa oli kaksipäiväiset jo V Jackson Haines Memorial Cup -taitoluistelukilpailut, helmikuussa järjestimme Noviisien 2. lohkon 2. valintakilpailut, autoimme Pietarsaaren Taitoluistelijoita Pohjoisen alueen aluemestaruuskilpailujen järjestelyissä ja ISU-tuloslaskennassa. Lisäksi olemme auttaneet Vaasa ja Kuopion seuroja heidän kilpailujärjestelyissä. Kauden päätimme oman seuramme luistelijoiden Mimmi- kisoilla, jossa isommat esittävät omia kilpasuorituksiaan ja pienemmät saavat harjoitella kilpailutapahtumaa omassa kotihallissa. Lisäksi olemme osallistuneet seuraaviin taitoluistelukilpailuihin ja menestyneet hyvin sekä tähti- että ISU-arviointisarjoissa : Seinäjoen kutsukilpailut lokakuussa SM-juniorivalinnat Tampereella marraskuussa Oulun kutsukilpailut joulukuussa junioreiden SM-kilpailut Jyväskylässä joulukuussa kansainvälinen Wasa Cup Vaasassa tammikuussa juniorivalinnat Hämeenlinnassa tammikuussa aluemestaruuskilpailut Pietarsaaressa helmikuussa Kilparyhmämme on harjoitellut 5-6 kertaa viikossa jäällä ja lisäksi 3 oheistuntia, laji- sekä kestävyysharjoitteita. Taito- ja osa Taitoluistelukoululaisista harjoitelleet jäällä 1-3 kertaa viikossa, lisäksi oheisia taitotason karttuessa. Olemme järjestäneet ja tehneet talkoita ahkerasti koko kauden aikana esim. Mustakari in Memories ja Nordea-tapahtuma. Kiitos aktiivisten vanhempien pystymme pitämään luistelumaksut kohtuullisina. Oma Best-Hall Areena -hallimme on parantanut harjoitusmahdollisuuksiamme huomattavasti. Vaikka tällä kaudella jäätuntimuutoksia on ollut aivan liikaa, olemme silti saaneet toimintamme pyörimään melko hyvin. Kaikki luistelijamme ovat kehittyneet ja oppineet kauden aikana paljon. Haluamme kiittää kaikkia luistelijoitamme, vanhempia, aikuisryhmäläisiä ja lajimme tukijoita aktiivisuudesta ja Kokkolan taitoluistelutoiminnan kehittämisestä. Kiitämme myös Juniori Hermeksen eri joukkueiden kanssa tehdystä hyvästä yhteistyöstä. Emoseuran hallitukselle kiitos kuluneesta kaudesta. Päätösjuhlassa palkittiin kauden aikana ansioituneet luistelijat/seuraihmiset. - Jackson Haines –kiertopalkinto: Tiia Koski - kauden tsemppari: Oona Salin - kauden onnistuja: Veera Silvennoinen - kauden ahkerin harjoittelija: Aada Salo - kauden ohjaaja –kiertopalkinto: Virpi Ylikorpi - Kati Tuppelan muistopalkinto: (kierto) Emelie Sandbacka - ahkera taitoluistelukoululainen: Jessica Kangas ja Liisa Järvelä - kauden innostunein: Aleksi Laiho - Bela Papp ja Beata Papp: stipendit |