F1-08 Kausi kannesta - kanteen
Julkaistu: 01.04.2018 00.00

F1-08 Kausi kannesta - kanteen

Ilman sen suurempaa prologia, kun ei kirjoittajakaan ole mikään Waltari, käydään aiheeseen. Sillä pian kun aikansa miettii niin jutun juoni on yhtä jännittävä kuin puhelinluettelon.


Joukkue pelasi kuluneella kaudella Leijonaliigaa lähialueiden seuroja vastaan - lisäksi järjestettiin harjoitusotteluita pohjoisten seurojen kanssa sekä myös etelästä rakasta Vaasan Sportia vastaan.

Varsinainen Liiga pelattiin viimeistä kautta pikkukentillä, siispä sovitut harjoituspelit pelattiin jo isolla kentällä.


Varsinaisista sijoituksista ei ole taisteltu vielä tänä talvena sillä tämä perustuu ihan puhtaasti oppimiseen sekä hauskan pitoon.

Toki väliin on hävitty ja väliin on voitettu niin sanotusti ja siittähän tässä osittain on kyse; oppia myös muuta kuin jääkiekkoa nimittäin esimerkiksi käsittelemään erilaisia tunteita sekä joukkueena toimimisen jaloja taitoja.


Kausi huipentui viikonlopun kestävään turnaukseen Piispalassa, kahdella joukkueella. Siellä ei aivan mitallisijoille ylletty mutta peliä parannettiin loppua kohden kuin sika juoksuaan, niin ettei viimeisenä turnauspäivänä kumpikaan joukkueista kohdannut voittajaansa.


Joukkueessa on kuluneella kaudella pelannut ja harjoitellut 28 lasta, joista jokainen on saanut pelata omalla tasollaan ja tavoitella omaa huippuaan. Tosissaan mutta ei vakavissaan.

Mukaan varmasti mahtuu jos lajia tahtoo kokeilemaan ja varusteetkin löytyy mitä kokeilla, niin kentälle kuin maaliinkin.

Loppuun Tamin teesein;

Great players light up the stadium!

Hallilla tavataan!


Seuran uusimmat

Juniori Hermes RY
Kaarlelankatu 57
67100, Kokkola


Valmennuspäällikkö:
Joona Kangas

0400588042

joona.kangas@juniorihermes.fi

  
Kehitysvalmentaja
Gleb Starobinets
0407780018

gleb.starobinets@juniorihermes.fi


Taitovalmentaja

Tuomas Kokkonen

0408240360

tuomas.kokkonen@juniorihermes.fi