6
SYY
12.45
Hermes B, Syysturnaus, Kalajoki

Hermes B - JyKi B  9 - 4

Kalajoki

Hermes B pelasi lauantaina ja sunnuntaina Kalajoella JHT:n järjestämässä B-junioreiden syysturnauksessa neljä ottelua. Ottelut olivat lauantaina pääsääntöisesti vähämaalisia. Kummankin ottelun Hermes B kuitenkin hävisi. Ensimmäisen JHT:lle 4-2 ja toisen Haukiputaan Ahmoille 0-2. Sunnuntain otteluihin lähdettiin vielä lauantaitakin pienemmällä rosterilla, 10 + 1. Ensin kohdattiin RJK. Ottelusta olisi voinut päästä runsasmaalisella voitolla jopa turnauksen loppuotteluun. Ensimmäinen erä tasan 1-1. Liikaa vietettiin aikaa yksinäisten kopissa kentän toisella laidalla! Tappio tuli 5-2. Ja heti perään jumpofinaali JyKiä vastaan. Alkuasetelma tähän otteluun tuntui olevan vieraiden puolella. Pelimerkit oli jaettu siten, mutta... Ilmeisesti vastustajakin jo haaveili kotimatkasta koska Hermes alkoi maalinteon, 1-0, 2-0. Mutta jälleen pää petti. Vastustaja tuli parilla nopealla maalilla tasoihin. Erän loppua lähestyttäessä Hermes-pelaajat kirivät kuitenkin selväntuntuiseen johtoon 7-3 Aholan toimiessa kapellimestarina useammassa maalissa (ottelun tehot 5+0, itsekästäkö?!). Toisessa erässä tehtiin vielä pari maalia ja vastustaja yhden, joten voitto tuli. Voiton riemua himmensi Jykin pelaajan ikävännäköinen loukkaantuminen erän loppupuolella. Tsemppiä vaan kaverille! Koko Hermes-joukkue toivoo ettei mitään pahempaa tapahtunut.

Turnaus jatkui Kalajoella sijoitusotteluilla, Ahmat-Kalpa B Team (pronssiottelu), sekä JHT-RJK (finaali).

Alla kuvia Hermeksen iimeisestä ottelusta

JiiKoo

Verkko kireällä!

Kiekko ilmassa päämääränä verkko.

Tästäkin tuli maali.

Ja taas verkko soi!

Oho Ilmari!

Tilastot

9 - 4

JyKi B
7 - 32 - 1 -

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Juniori Hermes RY
Kaarlelankatu 57
67100, Kokkola


Valmennuspäällikkö:
Joona Kangas

0400588042

joona.kangas@juniorihermes.fi

  
Kehitysvalmentaja
Gleb Starobinets
0407780018

gleb.starobinets@juniorihermes.fi


Taitovalmentaja

Tuomas Kokkonen

0408240360

tuomas.kokkonen@juniorihermes.fi