25
SYY
15.35
Hermes B1, B1 Mestiskarsinta

Hokki - Hermes   4 - 5

Kajaani

Voittoisa vieraspeliviikonloppu Hermes B:llä

Hermes B pelasi viikonloppuna kaksi vieraspeliä B-junioreiden mestiskarsintasarjassa. Kumpikin peli päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen vierasjoukkue Hermeksen voittoon.

Lauantaina joukkue lähti aamutuimaan kohti Iisalmea IPK:n vieraaksi. Pyhäjärven aikaisen lounaan saattelemana joukkue saapui Iisalmeen "kaatamaan karhua". Ottelun ensimmäinen erä sujui kummankin joukkueen tehdessä maaleja lähes vuorotellen. Ottelusta näytti tulevan runsasmaalinen. Hermeksen maaleista vastasi Haikonen kahdesti, Priuska kerran ja kolmeen maaliin saatiin syöttäjiksi Ojala, Rautaoja, Kuoppala ja Seppä. Erätauolle mentiin kotijoukkueen johdossa 4-3.

Toisen erän alkuun onnistui Jylkkä maalinteossa, syöttäjänä Nordström. Erän puolessavälissä alettiin jäähyillä. Valmennus oli käskenyt mennä kiekon perään maalille, mutta Iisalmen raitapaidat näkivät tilanteen ryntäämisenä. Kähinän seurauksena IPK:n pelaajalle kakkonen ja Hermeksen pelaajalle 2+2 sekä toiselle 5+20, syynä ryntäys. Alivoima selvitettiin kunnialla, mutta yksi tärkeä hyökkääjä poissa ottelusta. Erätauko.

Kolmannen erän alussa onnistui Hermeksen Peltoniemi Melliinin ja Ahlskogin syöttäessä. IPK:n pelaajat alkoivat alkoivat rikkoa peliä jäähyjen arvoisesti. Hermes tekee kaksi ylivoimamaalia Sepän (Nordström) ja Peltoniemen (Mellin, Nordström) toimesta. Jälkimmäinen osoittautuu sitten loppujen lopuksi voittomaaliksi. IPK tekee vielä kaksi ja Hermes yhden, maalarina Mellin (Kuoppala, Ahlskog). Ottelun lopputulos vierasjoukkueelle Hermekselle 6-8.

Lyhyen voitonhuuman ja loppulämpöjen jälkeen ruokaa koneeseen ja bussiin kohti Kajaania. Majoittuminen Kainuunporttiin ja koululaisia kun ollaan, koeviikkoon valmistautumista koulukirjojen parissa.

Sunnuntain peli Kajaanin Hokkia vastaan pelattiin iltapäivällä. Herätyksen ja aamulenkin jälkeen runsas aamupala, koulukirjoihin keskittymista ja sitten vielä lounaalle ennen peliin keskittymistä. Mailat kuntoon, luistimien tarkastusta ja terotusta, juomahuolto valmiiksi, lunta pussiin mahdollisia kolhuja varten jne. Tätä teki Esa huolella hoitaen oman ruutunsa. Valmennus kävelee tuttuun rauhalliseen tyyliinsä pitkin hallin käytävää. Hän antaa kapteenistolle ohjeet alkulämpöjen suhteen ja aikatauluttaa joukkueen valmistautumaan viikonlopun toiseen peliin.

Eka erä: Ehrström onnistuu heti toisella minuutilla vieden Hermeksen johtoon. Haikonen ja Ojala saavat syöttöpisteet. Maalissa Styrman "onnistuu" kamppaamaan vieraiden hyökkääjän saaden rangaistuksen. Alivoima tapetaan. Pelikellon osoittaessa aikaa 12.22 Seppä saa koukkaamisrangaistuksen. Onneksi myös Hokin pelaaja kamppaa ylivoimatilanteessa Hermeksen pelaajan ja ollaan hetki pelissä tasavajaalla. Haikonen pääsee vauhtiin Rautaojan syöttäessä ja sijoittaa kiekon Hokin maaliin, tilanne 0-2. Erän lopussa vielä rangaistuksia kummallekkin joukkueelle, mutta ei maalia.

Toisen erän alkuun Hokki saa kavennuksen. Ottelu etenee hyökkäysten soljuessa päästä toiseen. Ajassa 26.21 pakki Kuoppala Ar onnistuu vedossaan. Syöttäjinä Ehrström ja Ojala. Hetken kuluttua tuomaristo ottaa ohjat käsiinsä. Jäähyjä aletaan määrätä vuorotellen, onneksi Hokille hieman enemmän. Hermeksen valmennus tuskailee, koska tasainen peluutus kärsii runsaiden jäähyjen myötä. Toisen erän loppua lähetessä Hokki onnistuu ylivoimalla kaventamaan tilanteeksi 2-3 ja vähää ennen erän loppua 39.26 ns pukukoppimaali Hokille. Tilanne 3-3.

Arvata saattaa mitä Nakki puhuu kopissa. Tuttuun rauhalliseen tyyliinsä kannustaa pelaajia. "Tämä on meidän peli. Nyt happea ja keskittymistä viimeiseen erään. Vaikka kuinka väsyttää, keskittykää jokaiseen vaihtoon." Nurkan takana hän tekee oman keskittymisensä, mutta ei siitä sen enempää ;).

Kolmas erä alkaa samalla rytmillä kuin kaksi aikaisempaa erää. Kotijoukkueen pelaaja tekee suuren virheen, taklaa selästä Hermeksen pelaajaa ja saa siitä 5+20 pelirangaistuksen. Tässäkö Hemeksen hetki?! Ylivoima kuitenkin yskii... Ojala saa kampituksesta rangaistuksen ja tilanne tasoittuu. Ei maalia rangaistusten aikana. Ylitetään erän puoliväli. Pylväs onnistuu maalinteossa Kinnusen ja Vähäkainun avustaessa. Kämmenet hikoilee kotisohvalla seuratessa tilastopalvelua. Vain 47 sek äsköisestä maalista Mellin saa rangaistuksen koukkaamisesta. Ja Hokin ylivoima puree. Tilanne tasan 4-4. Haen nitron... Mellin pääsee laatikkoon ja mitä hän tekee... MAALIN. Tilanne vierasjoukkueeen eduksi 4-5. Draamaa lisää ajassa 55.57. Ojala kampituksesta boxiin. Tilastopalvelun kello jämähtää aikaan 57.00. Kotisohvalla pelko, ettei nyt vaan kellekkään sattunut, kun peli ei etene. Usean minuutin jälkeen tilastopalveluun merkintöjä. Hermekselle RL, Ehrström ei onnistu. Vielä jännitetään kun Styrman ottaa päivän toisen rangaistuksen minuuttia ennen täyttäaikaa. Hokki ottaa aikalisän.... ja aloituksen jälkeen maalivahtinsa pois. Mutta Hermes kestää!! Voitto 4-5!! koko joukkueen voitto, vaikka peliaika ei varmastikkaan jakautunut pelin rikkonaisuuden vuoksi tasaisesti joukkueen pelaajille.

Tervetuloa kotiin voittoisa joukkue Hermes B!

Joukkueen pelit jakuvat kotipeleillä Kokkolan jäähallissa la 1.10 klo.16.30 kun Kokkolaan saapuu sarjajohtaja Jokipojat ja su 2.10 klo.15.30 kohdataan SaPko, jolle sarjan avauksessa koettiin reiluhko avaustappio, jota nyt revanssilla lähdetään kääntämään kotivoitoksi.

Tervetuloa kannustamaan joukolla kotijoukkue voittoon!!

T: JiiKoo (kotisohvalta juttu kirjoitettuna ja elettynä ;) ) Kuvat edellisen viikonlopun pelistä, kuvaajana Jari E


Vähäkainu 61 "C"

Kuoppala 8 ja Karjalainen 36


Peltoniemi 89 ja Rautaoja 28


Nygård 2

Tilastot
Hokki

4 - 5

0 - 23 - 11 - 2
1'MaaliEhrström Erik
1'MaalisyöttöHaikonen Miro
1'2. maalisyöttöOjala Vili-Valtteri
4'Jäähy: 2 minStyrman Aku
12'Jäähy: 2 minSeppä Riku
13'MaaliHaikonen Miro
13'MaalisyöttöRautaoja Joonas
15'Jäähy: 2 minVähäkainu Valtteri
26'MaaliKuoppala Artturi
26'MaalisyöttöOjala Vili-Valtteri
26'2. maalisyöttöEhrström Erik
29'Jäähy: 2 minSeppä Riku
37'Jäähy: 2 minJylkkä Aleksi
51'MaaliPylväs Robin
51'MaalisyöttöKinnunen Ville
51'2. maalisyöttöVähäkainu Valtteri
51'Jäähy: 2 minMellin Miika
54'MaaliMellin Miika
55'Jäähy: 2 minOjala Vili-Valtteri
58'Jäähy: 2 minStyrman Aku

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Juniori Hermes RY
Kaarlelankatu 57
67100, Kokkola


Valmennuspäällikkö:
Joona Kangas

0400588042

joona.kangas@juniorihermes.fi

  
Kehitysvalmentaja
Gleb Starobinets
0407780018

gleb.starobinets@juniorihermes.fi


Taitovalmentaja

Tuomas Kokkonen

0408240360

tuomas.kokkonen@juniorihermes.fi