5
MAR
00.00
Hermes B, B-Nuorten Mestiskarsinta

Hokki - Hermes   2 - 3

Kajaani

Hokki B vastaan Hermes B

Hermes B pelasi sunnuntaina aikaisen vierasottelun Kajaanin Hokki B:tä vastaan. Ottelu alkoi jo klo 10.15. Joukkue oli herätetty aikaisin hotellihuoneesta aamulenkille. Runsaan aamupalan jälkeen siirryttiin Vimpelinlaakson urheilualueen jäähalliin. Valmennus painotti hyviä alkulämpöjä, jotta oltaisiin ensimmäisestä sekuntista lähtien hereillä ottelussa.

1. erä maaliton. Maalivahtien torjunnat, Hermes Bränn 7, Hokki Vuorenmaa 13. Hermes loi maalipaikkoja, mutta ei onnistuttu laittamaan kiekkoa maaliin.

2. erä: Kummallekkin joukkueelle jäähyt erän alkupuolella. Muuten samanlaista peliä kuin ensimmäisessä erässä. Hokki onnistui kuitenkin ensimmäisenä maalinteossa ajassa 28,31. Heti Hokin maalin jälkeen sai Hokki-pelaaja jäähyn. Vapauttava tunne joukkueelle, kun Ahlskog onnistui Kuoppala An syötöstä tekemään ylivoimamaalin. Hokki sai vielä erän loppupuolella toisen jäähyn, mutta nyt Hermeksen ylivoima ei onnistu. Kotisohvalta laitettiin viestiä huollolle; "Eihän polvitaklaukset tuottaneet vammoja Hermeksen pelaajille?" "Jääpusseilla selvittiin", viestii huolto Tilanne kahden erän jälkeen 1-1.


Valmennus erätauolla luottavaisena: "Kuppi kahvia kiitos!"

3. erä: Kotisohvalla tuijotettiin tulospalvelua. Pietarsaaressa oli löydetty Fanseatin sivuilta ottelu jopa kuvattuna. Sieltä allekirjoittanut sai parempaa tietoa ottelun kulusta. Kun tasaisaista peliä on pelattu 48,27 Hermeksen Ojalaa koukataan läpiajotilanteessa. Tuomarit nostivat kädet ristiin päänpäälle, rankkari! Ojala teki ehkä hänelle ei tyypillisen, yllättävän ratkaisun. Luja jäänuoliainen kuudesta metristä alakulmaan ja sillä Hokin maalivahti oli yllätetty. Tilanne Hermekselle 1-2. Ottelu alkoi näyttää jo selvältä, kun Hermes lisäsi johtoaan ajassa 56.44. Nyt maalintekijänä oli Ehrström, syöttäjät Ojala ja Kuoppala Ar. Tätä johtoa ei saa menettää! Jännitys lisääntyi, kun Hermes-pelaaja passitetaan ajassa 58,23 miettimään kampitustekosia. Samaan aikaan aikalisä Hokille ja mv pois maalilta. 14 sekuntia tästä, niin Hokki juhli toista maaliaan, ylivoimamaali ilman maalivahtia. Kun vielä Hermes-pelaaja ottaa aloituksen jälkeisestä tilanteesta koukkaamisjäähyn, avautui Hokille heti perään toinen ylivoima. Nitrot huuleen! Hermes kesti kuitenkin loppurynnistyksen ja ottelu voitettiin maalein 2-3. Man of the match ansaitusti maalivahti Bränn. Hän lähti loppulämmöille kultakypärä päässä ja iloinen mieli rinnassa. Hermes B:lle tärkeät kolme pistettä mukaan Kajaanista. Turvallista kotimatkaa!


Teksti JiiKoo, kuvat Esa Haikonen

Tilastot
Hokki

2 - 3

0 - 01 - 11 - 2
25'Jäähy: 2 minPeltoniemi Kalle
31'MaaliAhlskog Tobias
31'MaalisyöttöKuoppala Anttoni
48'MaaliOjala Vili-Valtteri
56'MaaliEhrström Erik
56'MaalisyöttöKuoppala Artturi
56'2. maalisyöttöOjala Vili-Valtteri
58'Jäähy: 2 minLindqvist Valter
58'Jäähy: 2 minKuoppala Anttoni

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Juniori Hermes RY
Kaarlelankatu 57
67100, Kokkola


Valmennuspäällikkö:
Joona Kangas

0400588042

joona.kangas@juniorihermes.fi

  
Kehitysvalmentaja
Gleb Starobinets
0407780018

gleb.starobinets@juniorihermes.fi


Taitovalmentaja

Tuomas Kokkonen

0408240360

tuomas.kokkonen@juniorihermes.fi