Esittely
Ottelutilastot
Hermes - Kärpät Akatemia
2018-2019 - Hermes Naiset - Naisten Mestiskarsinta lohko 2.
Klo 13:00 Kokkolan jäähalli
30
Syy

Ennakkoinfo


Pelaajat paikalle klo 10:30 ! !            Ottelu alkaa klo 13:00.

H O X ! Ja POX  Kärpät Ak pelin toimitsijat Titu Savolainen Kello Viitala Kuulutus Kupari Jäähyt Järvinen ja Kalapudas Kahvio Välimaa/Karhula ja Suominen

Vaihtuuko sarjakärki ? !


Kauden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen jälkeen Naisten Mestiskarsinnan lohko 2:n sarjatilanne muuttaa muotoaan, mutta mihinkähän suuntaan ! !. Molemmilla joukkueilla on kolmesta pelaamastaan vieraspelistä rasitteenaan yksi tappio, jonka molemmat ovat kärsineet RoKille. Omassa kotiavauksessaan Hermes Naiset esittäytyy viime kaudesta jonkin verran muuttuneessa, mutta perusrungoltaan jo tutussa kokoonpanossa. Toivottavasti runsaslukuisesti paikalle kannustamaan saapuneen kotiyleisön edessä. Hermes Naisten selkeänä pyrkimyksenä on jatkaa sillä samalla peli-ilmeellä, mitä se pystyi viime viikonlopun toisessa RoKi-pelissään esittämään. Tätä kautta edelleen kehittämään ja viemään joukkueen peliä haluttuun suuntaan sekä samalla mittaamaan vieraaksi saapuvan Kärpät Akatemian päivän pelikunnon.

Nihkeähkö alku kääntyi selkeään voittoon !


Kauden ensimmäisen kotiottelun ensimmäisessä erässä Hermes Naiset ei kyllä pystynyt esittämään haluamaansa liikkuvaa ja voitontahtoista peliä, mistä edellisen viikonlopun toisessa RoKi pelissä saatiin jo viitteitä.

Erän torjunnat olivat kyllä selkeästi 2-11, mutta 1. erätauolle lähettiin kuitenkin 2-2 tasatuloksessa. Tähän suurimpana syynä terävyyden puuttuminen kotijoukkueen omiin päin luistelussa sekä molempien kenttäpäätyjen maalineduspelissä.

Erätauolla kokoonpanossa tehtyjen muutosten sekä osittaisen tiivistämisen jälkeen alkoi Hermes Naisten kiekollinen pelin toisen erän kuluessa vähitellen toimimaan. Samaan aikaan parantuneen liikkeen myötä Kärpät Akatemia alkoikin jäämään selvästi jälkeen, josta myös osoituksena useat sen kampituksista hankkimansa jäähyt .

Toiselle erätauolle siirryttiinkin 3-2 tilanteessa, muttei kylläkään Hermes Naisilla saumattomasti toimineen ylivoimapelin ansiosta. Torjuntojen osalta jatkettiin jo eka erästä tutulla kaavalla eli kotijoukkueen maalissa Anna Ahqvistilla 3 ja vierailijoiden Kati Asikaisella 14 torjuntaa.

Kolmannessa erässä Hermes Naisten edelleenkin parantuneen peli-ilmeen myötä tuli esille myös sen vahva halu ottelun voittamiseen sekä samalla saada kolme lisäpistettä sarjataulukkoonsa. Erän edetessä ottelun voittajasta ei ollutkaan enää epäselvyyttä. Erän kolmen maalin myötä Hermes Naiset veivät lopulta ottelun nimiinsä 6-2 tuloksella ja pelin kokonaistorjiuntojen ollessa selvästi 12-37.

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
6 - 2
(2 - 2) (1 - 0) (3 - 0)
Kärpät Akatemia
Lisää uutisia
Juniori Hermes
«  Lokakuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031
 
Kategoriat