27
LOK
14.30
Hermes Naiset , Naisten Mestiskarsinta lohko 2.

Kärpät Akatemia - Hermes   2 - 4

Raksila 2

Omaa tekemistä !

Ottelun kuva oli juuri ennakko-odotusten mukainen Hermes Naisten ottaessa pelin hallintaansa omalla kiekollisella pelillään. Kotijoukkueen pyrkiessä puolestaan oman alueen kiekonriiston jälkeen tavoittelemaan keskialueen ylittävillä syötöillään omia hyökkääjiä Hermeksen kenttäpuoliskolta. Lopulta Hermes Naisten harmiksi siinä aivan erän lopulta onnistuen tasoittaen samalla pelitilanteeksi 1-1.Toisen erän osalta pelin kulku jatkui ensimmäisen erän mukaisesti. Lopulta Hermes Naisten sinnikkään oman pelitapansa tuottaessa ansaitusti vajaassa kahdessa minuutissa kaksi lisämaalia. Yhden ylivoimamaalin kera toiselle erätauolla siirryttiinkin Hermes Naisten johtaessa 4-1. Kolmas erä sujui jossain määrin jo pelailun merkeissä, pelin päättyessä lopulta Hermes Naisten 4-2 vierasvoittoon. Kolmen keskinäisen ottelun pistesaldon osoittaessa nyt 9-0 vierailijoiden hyväksi ja Hermes Naisten vankistaen siten Mestiskarsinnan lohko 2;n ykköspaikkaa. Tässä pelissä Hermes Naisten käskytyksestä penkin takana piti ansiokkaasti huolen Joona Kangas vastuuvalmentaja N-J:n ollessa estyneenä.

Tilastot
Kärpät Akatemia

2 - 4

1 - 10 - 31 - 0

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Juniori Hermes RY
Kaarlelankatu 57
67100, Kokkola


Valmennuspäällikkö:
Joona Kangas

0400588042

joona.kangas@juniorihermes.fi

  
Kehitysvalmentaja
Gleb Starobinets
0407780018

gleb.starobinets@juniorihermes.fi


Taitovalmentaja

Tuomas Kokkonen

0408240360

tuomas.kokkonen@juniorihermes.fi