LKK Info 1
Julkaistu: 24.09.2019 00.00

LKK Info 1

Ohjaajat

Junioripäällikkö Joona Kangas toimii kiekkokoulun rehtorina ja vastaa kiekkokoulun toiminnasta ja pyörittämisestä. Vastuuohjaajana toimii Robert Kiviniemi, joka vastaa toiminnasta jäällä. Lisäksi ohjaajina toimivat Hermeksen G-junioreiden valmentajat ja halukkaat vanhemmat, joita toivomme ilmoittautuvan vielä lisää.

Vanhempia toivotaan mahdollisimman paljon ohjaajiksi, sillä tällöin yksittäisen lapsen ohjaajilta saama huomio kasvaa. Isommalla määrällä ohjaajia voimme myös reagoida paremmin muuttuviin tilanteisiin esim. sairastumiset tai ”känkkäränkkä”-kohtaukset, joissa lapsi tarvitsee aikuisen ohjaajan huomiota. Sinulla ei tarvitse olla kokemusta ohjaamisesta tai lajista ennestään, sillä toiminnasta vastaavat koulutetut ohjaajamme. Tärkeintä on että haluat olla jäällä apuna tekemässä kiekkokoulusta lapsille hauskaa ja ikimuistoista kokemusta. Koulutamme myös kaikki uudet ohjaajat ja Juniori Hermes tarjoaa ohjaajien lapsille ilmaisen kiekkokoulun ja ohjaajalle ohjaaja-asun. Jos sinulla heräsi kiinnostus osallistua kiekkokouluun ohjaajana ole yhteydessä allekirjoittaneeseen.

Harjoitteluajat

Leijonakiekkokoulupäivä on aina lauantai ja paikkana Jäähalli. Aikataulut kaudella 2019-20 :

10.10-11.05 : Kaikki Juniori Hermeksen G-juniorit + kaikki 2012-syntyneet lapset

ja

11.05-12.00: Kaikki 2013-2015 syntyneet lapset, jotka eivät kuulu Juniori Hermeksen G-juniorijoukkueeseen

Kauden ensimmäinen harjoitus pidetään 5.10.2019. Kaudella 2019-2020 Kiekkokoulu harjoittelee 20 kertaa (10 syksyllä ja 10 keväällä).

Kaikki harjoitukset löytyvät Kiekkokoulun kalenterista osoitteessa: https://www.juniorihermes.fi/joukkueet/4415

Sivua alaspäin selatessa kalenteri löytyy oikeasta laidasta.

Syys- ja talviloma viikoilla emme harjoittele.

Syyskauden viimeiset harjoitukset 14.12.2019 ja kevätkauden ensimmäiset 11.1.2020.

Ensimmäinen harjoittelutapahtuma

Ensimmäinen kerta kiekkokoulussa voi olla jännittävää lapselle ja miksei myös aikuisillekin, toivommekin että saavutte ajoissa paikalle, jotta ilmoittautumispisteellä ei tule viimehetken ruuhkaa ja saamme kaikki lapset ajoissa jäälle. Ilmoittautumispiste sijaitsee ylätasanteella ja ilmoittautumisen jälkeen teidät ohjataan pukukopeille. Ilmoittautumispiste avataan klo. 9.15. Ilmoittautumispisteellä saatte mailan ja pelipaidan maksukuittia vastaan. Jääharjoitusten jälkeen tapahtuma on ohitse ja voimme alkaa odottamaan seuraavaa harjoittelukertaa. Seuraavilla kerroilla ilmoittautumispistettä ei ole erikseen, vaan ensikertalaiset ilmoittautuvat vastuuohjaajalle.

Ohjeita vanhemmille

Kun olette auttaneet lapsellenne varusteet päälle ja hänet kaukaloon, pyydämme teitä rauhoittamaan vaihtoaition ja siirtymään katsomon puolelle. Näin takaamme keskittymisrauhan lapsille jäällä. Poikkeuksena jos tiedetään, että lapsi tarvitsee paljon vanhemman tukea. Toivomme myös, että ette lähtisi hallilta vaan olisitte valmiina tulemaan ohjaajien avuksi, jos lapselle tulee esim. väsy ja harjoittelu ei enää innosta ja hän haluaa vaihtoaitioon levähtämään. Tällöin vanhempi voi tulla lapsen seuraksi ja ohjaaja voi keskittyä jäällä temmeltäviin lapsiin. Kun jää-aika loppuu, voitte tulla aitioon lastanne vastaan ja auttaa häntä jälleen varusteiden kanssa. Tässä vaiheessa harjoituskerta on ohitse ja voitte lähteä kotiin. Kahden vuoromme välissä ei ole jäädytystä. Jälkimmäiselle vuorolle tulevat lapset eivät saa tulla jäälle ennenkuin ensimmäisen ryhmän lapset ovat jäältä poistuneet.

Varusteet

Jääkiekkoliiton linjaamat pakolliset varusteet ovat luistimet, kypärä ja kaulasuoja. mahdollisuuksien mukaan suosittelemme kuitenkin muidenkin varusteiden hankkimista. Seuralla on jonkin verran lainavarusteita, joita voidaan lainata tapahtumakohtaisesti. Näissä tapauksissa tulkaa hyvissä ajoin hallille kyselemään varusteita. Ohjaajat kontrolloivat lainavarusteiden jakoa. Lainavarusteet on aina palautettava harjoituskerran jälkeen.

Varustekirppis

Hermeksen G-juniorit järjestävät ensimmäisen kiekkokoulun yhteydessä varustekirppiksen klo.9.30-12.30. Tämä on loistava mahdollisuus löytää muille pelaajille pieneksi jääneitä varusteita edullisesti. Lisätietoa varustekirppiksestä tulee kotisivuillemme ja sosiaalisen median kanaviin.

Seuran uusimmat

Juniori Hermes RY
Kaarlelankatu 57
67100, Kokkola


Valmennuspäällikkö:
Joona Kangas

0400588042

joona.kangas@juniorihermes.fi

  
Kehitysvalmentaja
Gleb Starobinets
0407780018

gleb.starobinets@juniorihermes.fi


Taitovalmentaja

Tuomas Kokkonen

0408240360

tuomas.kokkonen@juniorihermes.fi