Turun Nuorisokiekkoturnaus 21-22.8.2021
Julkaistu: 22.08.2021 00.00

Turun Nuorisokiekkoturnaus 21-22.8.2021

Turnausreissu Turkuun tehtiin kahdella joukkueella. AA tason joukkue pelasi viisi ottelua Varissuon jäähallissa, ennestään täysin tuntemattomia etelän kasvattajaseuroja vastaan. Hienoja suorituksia nähtiin molempina päivinä ja onnistumisista nautittiin täysin rinnoin, valmentajat jakoi tsempparipalkintoja usealle eri pelaajalle viikonlopun aikana.

AAA tason joukkue pelasi kuusi ottelua Impivaaran jäähallissa viikonlopun aikana samoin etelä-suomen joukkueita vastaan ja taisteli hienosti pronssisijalle, häviten turnauksessa vain yhden ottelun kakkoseksi sijoittuneelle HaKille maalilla. Turnauksen varmasti tasokkain ottelu ja taistelu turnauksen voitosta käytiin sunnuntain viimeisessä ottelussa NokiaHC:n kanssa, jossa meidän Hermes Österbotten joukkueella oli mahdollisuus kruunata koko reissu turnausvoitolla mikäli NokiaHC olisi voitettu. Pisteet tästä kuitenkin tasattiin, pelin päättyessä maalittomasti 0-0 ja NokiaHC voitti turnauksen. Turnaus osoitti sen, että olemme todella hyvällä tiellä Hermeksessä ja Kokkolan seudulla U14 -08 ikäluokan kanssa. Tästä on hieno jatkaa harjoituskautta kohti sarjakauden alkua molempien joukkueiden osalta.


Juniori Hermes RY
Kaarlelankatu 57
67100, Kokkola


Valmennuspäällikkö:
Joona Kangas

0400588042

joona.kangas@juniorihermes.fi

  
Kehitysvalmentaja
Gleb Starobinets
0407780018

gleb.starobinets@juniorihermes.fi


Taitovalmentaja

Tuomas Kokkonen

0408240360

tuomas.kokkonen@juniorihermes.fi