17
LOK
17.30
Hermes C2, C2 AAA alempi karsintasarja

Hermes Österbotten - Jokipojat Black Hawks  8 - 0

Piispala

Hermes Österbotten voitti Jokipojat C2 AAA sarjassa 8-0

Hermes Österbotten kohtasi historiansa ensimmäisen kerran sarjaottelussa Jokipojat Joensuusta 17.10.2015 C2 AAA valtakunnallisen alemman karsintasarjan ottelussa Piispalassa. Kyseessä oli päivän toinen ottelu, sillä muutama tunti aiemmin Hermes oli kohdannut SaiPa/Ketterän ja pelannut tasan 2-2.

Joukkue lähti otteluun kurinalaisesti ja yhtenäisenä joukkueena taistellen. Ottelu oli Hermeksen hallinnassa koko ajan. Kolmanteen erään Jokipojat tuli vauhdilla, mutta joukkueessa debytoinut maalivahti Joel Blomqvist (Muik 02-ikäluokkaa) piti maalin tyhjänä. Ottelun edetessä Hermes Österbottenin itseluottamus kasvoi onnistumisten myötä ja kentällä nähtiin tuttuja taidokkaita suorituksia ja kuvioita, joita tältä joukkueelta on aiemmin totuttu näkemään. Runsaslukuisen länsirannikon yleisön kannustaessa Hermes Österbottenia Jokipoikien kannustajat joutuivat toteamaan: "Ajatelkaa, me hävitään Hermekselle!".

Ottelussa hattutempun teki Oliver Kalliokoski (3+1), joka sai joukkueelta muistoksi #hockeylife -lippiksen. Joukkueessa debytoinut maalivahti Joel Blomqvist palkittiin SJL:n pipolla nollapelin johdosta ja syötöstä. Muut maalintekijät joukkueessa olivat Alec Ahlroth, Jami Plusisaari, Linus Vesterlund ja Justus Hulkko. Syöttäjinä kunnostautuivat erityisesti Arttu Heikkilä ja Isak Holm sekä Valtteri Piispanen ja maalivahti Joel Blomqvist.

Hermes Österbotten on Juniori Hermeksen, TUS:n, IFK Lepplaxin, Jeppis Hockeyn ja Muik Hockeyn pelaajista koostuva yhteistyöjoukkue, joka pelaa C2 AAA sarjaa. Piispalassa joukkueessa pelaavat Alec Ahlroth, Jesper Ahlroth, Arttu Heikkilä, Jami Plusisaari, Justus Hulkko, Wille Seppälä, Ricky Nurmi, Valtteri Piispanen, Lassi Kivinen, Oliver Kalliokoski, Santtu Manninen, Walter Nyrönen, Simon Snåre ja Valter Lindqvist Juniori Hermeksestä, Isak Holm IFK Lepplaxista, Elias Grahn TUS:sta, Linus Vesterlund ja Joel Blomqvist Muik:sta ja Severi Weckman, Arne Räikkönen ja Nikandr Jutila Jeppis Hockeystä.

Oliver Kalliokoski ja Joel Blomqvist joukkueen lahjoittamissa päähineissä.


Tilastot

8 - 0

Jokipojat Black Hawks
1 - 02 - 05 - 0

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Juniori Hermes RY
Kaarlelankatu 57
67100, Kokkola


Puheenjohtaja:

Mikko Lensu

0405255414

mikko.lensu@gmail.com


Kehitysvastaava:
Mari Saarinen

0407304799

mari.saarinen@juniorihermes.fi


Junioriurheilu vastaava:
Joni Ahmavuo

0407780018

joni.ahmavuo@juniorihermes.fi