Juniori Hermeksen C2 joukkue Hermes Dynamo voitti paikalliskamppailussa sunnuntai-iltana 31.1.2016 Pietarsaaren jäähallissa Muik/Jeppiksen lukemin 2-11. Ensimmäisessä erässä Muik/Jeppis vielä pysytteli tuntumassa Hermes Österbottenista tutun Alexander Björkskogin erän lopussa tekemillä kahdella maalilla, mutta sen jälkeen Hermes Dynamo näytti nimensä mukaisesti dynaamista maalintekotaitoa voittaen toisen erän 0-3 ja kolmannen erän 0-5. Ottelussa Alec Ahlroth teki tehot 4+1 ja viime aikoina hienossa maalintekovireessä ollut Oliver Kalliokoski 3+1. Muita maalintekijöitä olivat Jami Plusisaari 2+1, Elias Svahn 1+1 ja Lauri Vironen 1+0. Arttu Heikkilä syötti kolme maalia.
Hermes Dynamon ottelut jatkuvat sunnuntaina 7.2.2016 ähtäriläistä Team KieHaa vastaan Kokkolan jäähallissa klo 15.50. Hermes Dynamo on sarjassa toisena pelattuaan neljä ottelua, joista kaksi voittoa Muik/Jeppiksestä ja ja kaksi tappiota sarjaa johtavasta Hela-Kiekosta.
Kuvat: Anette Korkiakangas